« Syyskuu 2018 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
          1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30

HAMINAN UIMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS 2017

 

Vuosi 2017 kului seuran osalta aikalailla samoissa merkeissä kuin kaikki edellisetkin vuodet. Suurimpana muutoksena aiempaa tuli se, että Haminan kaupunki päätti sulkea Ruissalon uimahallin, joten kaikki seuran harjoitusvuorot siirtyivät sen myötä Linnoituksen uimahalliin. Onneksi kaupunki oli kuitenkin suopea vuorojen suhteen ja seura sai samat vuorot samoilla ajoilla kuin Ruissalossakin oli keväällä ollut. 

Syksyllä uusien jäsenten ilmoittautuminen hoidettiin kaupungin järjestämillä harrastemessuilla. Jono ilmoittautumisten alkaessa oli aikamoisen pitkä, mutta kaikki jonossa olleet 52 uimaria saatiin sijoitettua jollekin harjoitusvuorolle. Kaikki eivät välttämättä päässeet haluamaansa vuoroon, mutta paikan kuitenkin kaikille löytyi seurasta.

Kilpauintiryhmässä tapahtui varsin paljon muutoksia kauden aikana, sillä kuusi uimaria lopetti aktiivisen kilpauintiuran. Ryhmän uimarimäärä pystyi kuitenkin viidessätoista, sillä vastaavasti ryhmässä aloitti kolme uutta uimaria.

Kilpauimarien osalta parasta menestystä seuralle toivat Lauri Tolvanen ja Benjamin Kangas. Kumpikin poika ui oman ikäluokkansa kärkikymmenikössä. Poikien asenne harjoiteluun on hyvällä mallilla ja tavoitteet ovat korkealla. Kehityskäyrä on pääosin osoittanut ylöspäin, joten toivoa sopii, että lähivuosina saataisiin pitkästä aikaa taas seuralle IKM-/ SM-mitalisti.

Myös nuoren 11-vuotiaan Emilia Ruusun kehitys on menossa kovaa vauhtia ikäluokkansa kärkeä.

Seuran toiminnan kannalta ohjaajien riittävyys on tärkein asia. Keväällä varsin moni ohjaaja päätti työnsä syksyllä alkavien opintojen johdosta, mutta onneksemme uusia innokkaita ohjaajia ilmaantui taas neljä, jotka seura sitten koulutti Kouvolassa järjestetyllä Vesiralli-kurssilla. Ohjaajia on seuralla tällä hetkellä, niin hyvin tarjolla, että kaikilla pienempien uimarin harjoitusradoilla on ohjaajia vähintään 2, jopa kolme. Tämä jos mikä luo turvallisuutta!

Seuran toiminnassa oli mukana vuoden aikana monet henkilöt ja tahot!

Kiitokset kaikille toiminnassa mukana olleille!

Pyritään pitämään seura pinnalla myös tulevina vuosina!

 

  1. Kausi 2017

Pikkujouluja seura vietti 17.12. Haminan liikuntahallilla, sillä lukuisia vuosia pikkujoulupaikkana toiminut Pappilansalmen koulu purettiin kesällä.

Uusi paikka osoittautui vallan hyväksi. Iso sali hyvällä äänentoistolla lisättynä pienellä keittiöllä riitti hyvin seuran tarpeeseen.

Uimareita perheineen oli saapunut paikalle lähes 350 henkeä. Tilaisuus alkoi juoma- ja joulupullatarjoilulla lapsille ja vanhemmille oli varattu kahvit.

Varsinainen ohjelma päästiin aloittamaan noin 30min tilaisuuden aloituksen jälkeen.

Kahvittelun jälkeen Haminan Teinisirkus viihdytti perinteisesti yleisöä 20 minuutin ajan esityksillään. Esityksen jälkeen jaettiin palkinnot seuran mestaruusuinneista sekä kierto- että tunnustuspalkinnot vuoden 2017 aikana kunnostautuneille uimareille.

Mestaruusuinneissa palkittiin taas lähes 200 uimaria.

Jokainen mestaruusuinteihin osallistunut uimari sai kunniakirjan ja joulupussin. Lisäksi kunkin sarjan kolmelle parhaalle ripustettiin kaulaan mitalit.

Pikkualtaassa ”kisanneet” saivat kaikki kultaisen mitalin. Samoin kultamitali annettiin kaikille alle kouluikäisille ison altaan uimareille.

Vuonna 2017 kiertopalkinnon jaettiin seuraavasti:

                      Seuran paras urheilija:                              Sasa Seppälä

                      Paras nuori uimari:                                    Benjamin Kangas

                      Paras tyttö-/ naisuimari:                            Emilia Ruusu

                      Voittajapatsas:                                          Lauri Tolvanen

                      Eino Mannisen Paras rintauimari:             Benjamin Kangas

                      Mika Hännisen Vuoden molskija:            Akseli Korhonen

                      Eino Hintsasen hikipää-lautanen:           Johannes Kauppinen

                      Vuoden Polskija:                                      Riku, Roosa ja Tomi Kuparinen

                      Vuoden Tsemppari:                                  Fanny Puska

                      Nuori ja Lupaava:                                     Toni Muurman

                      Aktiivisuuspokaali:                                   Miisa Eerola

                      Teräspoika:                                               Lauri Tolvanen

                      Teräsjunnupoika:                                      Johannes Kauppinen

                      Teräsjunnutyttö:                                        Emilia Ruusu

                      Teräsmies:                                                 Sasa Seppälä

Tunnustuspalkinnot:                                 Fenella Hyvärinen

                                                                 Niilo Rahnasto

                                                                 Kia Mikkonen

                                                                 Susanna Koivistoinen

                                                                 Sohvi Urpalainen

                                                                 Juho Hoikkala

                                                                 Siiri Kuparinen

                                                                 Lyyti Haapanen

                                                                 Rasmus Hämäläinen

                                                                 Kaarina Leppä

                                                                 Kiira Tulkki

 

                                                               Keväänkelluja-kiertopalkinto:                  Lauri Tolvanen

Lisäksi Kevätriehan yhteydessä jaettiin kolme tunnustuspalkintoa.

 

  1. Jäsenasiat

 

Seuralla oli jäseniä vuoden lopussa 268 henkeä. Jäsenrekisterin mukaan jäsenistön jakauma oli seuraavanlainen:

                      POJAT:         115                MIEHET:        7

                      TYTÖT:        131                NAISET:         15              

                  246                                        22

Seuran jäsenmaksun suuruus oli 90 euroa / kausi. Sisaralennusta annettiin 30 euroa eli jäsenmaksu oli heiltä 60€. Jäsenmaksu perittiin kahdesti vuodessa erikseen syys- ja kevätkaudelta.

Jäsenmaksua ei korotettu toimintavuotena.

Kilpauintiryhmään kuuluvien jäsenmaksu oli 30€ / kausi. Pienempi jäsenmaksu johtuu siitä, että kilpauimarit joutuvat ostamaan Linnoituksen halliin vuosikortin (220€). Vuosikortin avulla kaikki kilpauimareiden harjoitukset ovat ilmaisia eli seura ei joudu maksamaan niistä mitään.

Muista vuoroista seura joutuu maksamaan.

Kilpauimarit maksavat seuralle jäsenmaksun lisäksi valmennusmaksua 25-50€ kuukaudelta, jonka suuruus riippuu harjoitusmäärästä.  Valmennusmaksua perittiin 11. kuukaudelta vuodessa, pois lukien heinäkuu. Valmennusmaksut nousivat yllä mainittuihin lukuihin syyskauden alkaessa.

Kannattajajäsenten maksu oli 30 euroa.

 

3. Johtokunta ja toiminnantarkastajat

 

Puheenjohtaja                                           Santtu Pärssinen

Varapuheenjohtaja                                   Topi Pekkanen

Sihteeri ja jäsenasiainhoitaja                     Reijo Makkonen

Jäsen                                                         Timmi Tuutti

Jäsen                                                         Anssi Kolari

Varajäsen                                                  Anne Arvilommi

Varajäsen                                                  Timo Maasilta

Toiminnantarkastajat:                               Elina Harjama ja Päivi Hurtta

Varatoiminnantarkastajat:                        Tarja Schneider ja Sisko Pesu

Kirjanpitäjä:                                              Tero Tuononen

 

  1. Harjoitukset

 

Seuran harjoitukset jatkoivat toimintavuotena samaa kaavaa kuin edellisvuotena. Muutosta kuitenkin tuli sen verran, että Ruissalon uimahalli päätettiin sulkea keväällä. Tämän johdosta kaikki seuran vuorot toimivat syksystä lähtien Linnoituksen uimahallilla. Iso kiitos Haminan kaupungille siitä, että Ruissalon maanantain ja keskiviikon harjoitusvuorot voitiin siirtää samalla aikataululla päähalliin. Seura sai syksyllä kaikki anomansa vuorot eli harjoituskauden käynnistys kävi totutun helposti.

Seuran harjoitusvuorot 2017:

Linnoituksen uimahalli sekä kevät että syksy:

 

                      Torstai           klo 17.45-18.45 isoallas harrastelijaryhmä 1

                                            klo 18.45-19.45 isoallas harrastelijaryhmä 2

 

                                            klo 17.45-18.30 pikkuallasryhmä 1

                                            klo 18.30-19.15 pikkuallasryhmä 2

                                            klo 19.15-20.00 pikkuallasryhmä 3

 

                      Sunnuntai      klo 11.00-12.00 Harrastelijaryhmät

                                            klo 16.30-18.30 Kilpauimarit (halli kokonaan seuran käytössä)

 

Ruissalo keväällä ja Linnoituksen uimahalli syksyllä:

 

                      maanantai      klo 17.45-18.45  isoallas harrastelijaryhmät

                                        

                      keskiviikko    klo 18.00-20.00 Aikuisten tekniikkakurssi (keväällä Ruissalossa)

                                            klo 17.30-19.00 Aikuisten tekniikkakurssi (syksyllä Linnoituksessa))

 

                      maanantai ja keskiviikko:   klo 17.45-18.30 pikkuallasryhmä 1         

                                                                 klo 18.30-19.15 pikkuallasryhmä 2

                                                                 klo 19.15-20.00 pikkuallasryhmä 3

 

Yllä mainittujen aikojen lisäksi seuran kilpauimarit ovat harjoitelleet yleisövuorojen aikana Linnoituksen Uimahallissa. Näitä harjoituksia on lähes päivittäin.

Kilpauimareiden päävalmentajana toimi Santtu Pärssinen. Vakituista apuvalmentajaa ei ollut, mikä aiheutti usein ongelmia harjoitusten pitämisessä, Santun ollessa estynyt harjoituksia lähinnä pitivät Lauri Hartikainen, Roope Pakkanen ja Sasa Seppälä.

Tuuraushommissa vuoden aikana olivat myös satunnaisesti: Mikko Lyytikäinen, Ilona Rämä, Sara Sohlman ja Veera Penttilä.

 

Seuralla oli viikoittain 9 pikkuallasryhmää, joissa tavoitteena on oppia uimaan, niin että pärjää sitten isossa altaassa. Uintilajeista opetus painottuu myyrä- ja koirauintiin sekä alkeisselkään.

Opetus tapahtuu erilaisten leikkien varjolla. Yhteen pikkuallasryhmään otetaan 12 lasta.

Pikkualtaassa seuran ohjaajina toimivat:

 

Keväällä:       Maanantaisin:                     Elina Leppä ja Veera Penttilä

Keskiviikkoisin:                  Hanna Lahtela ja Siiri Haapanen

Torstaisin:                                 Kirsti Suni (klo 17.45 aloittava ryhmä)

Kirsti Suni ja Anni Nukarinen (klo 18.30 aloittava ryhmä)

Sofia Puska ja Anni Nukarinen (klo 19.15 aloittava ryhmä)

 

Syksyllä:       Maanantaisin:                     Veera Penttilä ja Siiri Haapanen

                      Keskiviikkoisin:                  Veera Penttilä, Hanna Lahtela ja Annika Vuorinen

                      Torstaisin:                           Kirsti Suni ja Hanna Lahtela (klo 17.45 aloittava ryhmä)

                                                                 Kirsti Suni ja Anni Nukarinen (klo 18.30 aloittava ryhmä)

                                                                 Anni Nukarinen ja Siiri Haapanen (klo 19.15 aloittava ryhmä)

Varsinaisten ohjaajien apuna oli muutamalla vuorolla apuohjaajia. 

Mikäli varsinaisia ohjaajia oli kaksi, niin apuohjaajia ei välttämättä edes tarvita.

 

Keväällä apuohjaajina toimivat:

                      Keskiviikkoisin:                  Annika Vuorinen ja Liina Kekäläinen

                      Torstain:                             Verja Haaja (klo 17.45 aloittava ryhmä)

                                                                Leevi Kolehmainen (klo 17.45 ja 18.30 aloittavat ryhmät) Roberto ”Kake” Garces (klo 18.30 ja klo 19.15 aloittavat ryhmät).

                                                               Klo 18.30 aloittavassa ryhmässä Leevi ja Kake vuorottelivat vuoroviikoin.

 

Syksyllä apuohjaajina toimivat:

                      Maanantaisin:                     Eva-Maria Haaja (klo 17.45 ja 18.30 aloittavat ryhmät)

                      Torstaisin:                           Julia Rönkä (klo 17.45 aloittava ryhmä)

                                                                 Scarlet Ström (klo 18.30 ja 19.15 aloittavat ryhmät)

 

                      Keskiviikkoisin apuohjaajia ei tarvittu, sillä varsinaisia ohjaajia oli kolme.

 

Isossa altaassa seuralla oli viikossa 12 ryhmää. Jokaisella vuorolla yksi rata muodostaa yhden ryhmän. Ison altaan opettaminen aloitetaan selkä- ja krooliuinnista ja näiden sujuessa mukaan astuu rintauinti. Pidemmän aikaa seurassa uineet pääsevät ainakin kokeilemaan myös perhosuintia.  Myös starttihyppyjä ja käännöksiä harjoitellaan isossa altaassa. Opetus tapahtuu pikkualtaan tavoin leikkien varjolla. Seuran tarkoituksena ei ole tehdä harrastelijoista kilpauimareita, vaan opetus pyritään tekemään niin, ettei se olisi liian rankkaa. Kilpauintiryhmään pääsee kyllä siirtymään, jos sitä vain haluaa.

Isossa altaassa ohjaajina toimivat koko vuoden: Veera Penttilä, Siiri Haapanen, Anni Nukarinen,  Nea Urpalainen, Hanna Lahtela, Rosa Garces, Heta Haaja, ja Santtu Pärssinen.

Syksyllä uusina ison altaan ohjaajina aloittivat Verna Haaja ja Vesiralli-kurssin Kouvolassa suorittaneet Rosa Pakkanen ja Liina Kekäläinen.

Samalla kurssilla kouluttautuivat myös Scarlet Ström, Annika Vuorinen, mutta heillä ohjaustyötä oli ainoastaan pienen altaan puolella.

Ainoastaan kevätkaudella ohjaustyössä mukana olivat: Sofia Puska, Juuso Liikkanen, Katri Puranen sekä Mimi Korjus.

Ohjaajatilanne seurassa on edelleen varsin hyvä. Kaikille vuoroille löydettiin syksyllä riittävä ohjaajamäärä. Kaikki seuran ohjaajina toimivat ovat koulutettuja tehtäväänsä.

Tarvittaessa ohjaajat ovat tuuranneet toisiaan. Mikäli joskus on sattunut niin, että poissa on ollut useampikin ohjaaja ja tuuraajia ei ole saatu, on joku ohjaajista uittanut samanaikaisesti kahta rataa. Ykkösrata ei kuitenkaan ole koskaan ilman ohjaajaa, sillä tällä radalla uivat kaikista pienimmät, pikkualtaasta siirtyneet uimarit.

Seuran vuoroilla uiskenteli viikoittain noin 260 uinnin harrastajaa. Torstai on edelleen pysynyt suosituimpana harjoituspäivänä, sillä tällöin seuran vuoron aikana harjoituksissa käy noin 120 lasta. Maanantaisin lapsia on noin 80, keskiviikkoisin noin 40 ja sunnuntaisin noin 20.

Liki kaikki vuorot olivat täysiä. Muutama vapaa paikka löytyi maanantain ja sunnuntain ison altaan vuorolta.

 

  1. Kilpailutoiminta

Jo tuttuun tapaan seura järjesti kolmet kilpailut jäsenistölleen vuoden aikana, Karkkiuinnit huhtikuussa, Teräsmieskisat syyskuussa ja Mestaruusuinnit marraskuussa. Karkkiuinnit ja Mestaruusuinnit olivat todellisia massatapahtumia, sillä osallistujia kisoissa oli yhteensä lähes 400. Seuran periaatteen mukaisesti jokainen osallistuja palkitaan seuran järjestämissä kisoissa. Tämän tietävät lapsetkin ja kevään karkkiuinnit ovat monelle pikku-uimarille koko vuoden kohokohta. Uimareilla on ollut myös kannustajia seuraamassa kisasuoritusta. Uuden uimahallin myötä seura joutui siirtämään kilpailunsa pois seuran omilta vuoroilta. Kolmella radalla kisoja ei pystytä järjestämään. Seura sai luvan kaupungilta kilpailujen järjestämiselle sunnuntai-iltaisin hallin sulkeutumisen jälkeen klo 16.45 alkaen.

Muut Santun ryhmässä koko vuoden uineet uimarit olivat (suluissa uimarin ikä vuonna 2017):

Sasa Seppälä (19v), Nesja Seppälä (17v), Akseli Korhonen (16v), Fanny Puska (16v), Benjamin Kangas (15v) ja Lauri Tolvanen (14v), Kiira Tulkki (14v,) Kaarina Leppä (13v), Amelie Leijala (13v), Johannes Kauppinen (12v) sekä Toni Muurman (12v), Emilia Ruusu (11v)

Uikkarit naulaan ripustivat Santun ryhmästä kevätkauden aikana Minna Musikka ja Roope Pakkanen.

Kevätkauden loppuun saakka ryhmässä uivat Toni Kougappi, Camilla Telmanova, Scarlet Ström ja Ella Järvelä, jotka päättivät uintiuransa ennen syyskauden virallista alkua.

Kilpauintiryhmä harjoitteli 3-8 kertaa viikossa uimahallilla. Harjoitusmäärä riippuu uimarin iästä. Lisäksi osa vanhimmista uimareista käy viikoittain myös kuntosalilla.

Kysyntä kilpauintiryhmää kohtaan kuitenkin oli edelleen suurta ja lopettaneiden tilalle ryhmään nousi uusia uimareita seuran harrastelijaryhmistä alkusyksystä. Uusina uimareina ryhmässä aloittivat: Juho Hoikkala (12v), Siiri Kuparinen (12v) ja Matilda Suikkanen (11v). Uudet kilpauimarit eivät vielä syksyn aikana kilpailleet, vaan heidän kilpauintiuran ensimmäiset kilpailut ovat vasta tammikuun 2018 puolella.

Seuran uimareiden kisamenestystä:

 

Pääkilpailujen osalta oli seuran kannalta varsin poikkeuksellinen vuosi, sillä seuralla ei ollut edustajia lainkaan kesän Rollo-uinneissa ja SM-uinneissa. Montaa kyseisiin kilpailuihin ikänsä puolesta kuuluvaa uimaria seuralla ei olekaan ja niitä keitä on, ei sitten kisoihin lähteminen onnistunut aikataulullisesti / aikarajat jäivät rikkomatta.

Seuran parhaat menestyjät löytyivätkin 13-16-vuotiaiden kesän pääkilpailut Ikäkausimestaruusuimarien joukosta. Benjamin Kankaan ja Lauri Tolvasen osalta kesä IKM-uinteihin pääsy ei ollut pienestä kiinni, sillä kumpikin poika alitti lähes kaikki Uimaliiton kisoihin asettamat tiukat aikarajat. Liiton tavoitteena näissä kisoissa on ollut se, että kussakin lajissa olisi uimareita noin 20. Haminalaispojille aikarajojen rikkomisen sijaan enemmän mietintää aiheuttikin se, että mitä lajeja sitten pääkilpailuissa uidaan.

 

Kumpikin poika osoittivat jälleen näissäkin kisoissa kuuluvansa ikäluokkansa kärkiuimareihin, vaikka ihan mitalisijoitusta ei tullutkaan. Eroa mitalisijoihin ei kuitenkaan pojilla ihan huikeasti ole. Parhaan sijoituksen Tampereella ui Benjamin ollen 15-vuotiaiden poikien 200m perhosuinnissa kahdeksas ajalla 2.30,50.

Yhtä sijaa huonommin Benjamin sijoittui 200m sekauinnissa ja 100m perhosuinnissa ajoilla 2.27,45 ja 1.06,00. Kolmessa lajissa kuitenkin TOP kymppiin! Hieno suoritus!

Myös Lauri onnistui kauhomaan itsensä 10 parhaan joukkoon ollen 800m vapaauinnissa yhdeksäs uudella ennätysajalla 10.04,36. Muissa lajeissa Lauri ui vauhdillisesti hyvin tasaisesti, sillä näiden kaikkien lajien sijoitukset osuivat 12-15 välille.

Kokonaisuutena kuitenkin pojilta todella upea suoritus, sillä neljässä lajissa uitiin kuitenkin TOP kymppiin ja muutkaan sijoitukset ei siitä kaukana olleet!

 

Syyskauden pääkilpailuina junioreilla uitiin lyhyen radan Ikäkausimestaruusuinnit.  Näissä kisoissa uidaan aina ensin karsinnat seitsemällä paikkakunnalla Suomessa. Tulokset laitetaan aina yhteen ja niiden perusteella finaaleihin kutsutaan 16 parasta uimaria yli 13-vuotiaiden sarjoissa. Nuoremmissa sarjoissa kuusi parasta uimaria saavat valtakunnallisten tulosten perusteella kunniakirjat.

Haminalaisten osalta karsinnat käytiin tänä vuonna Riihimäellä. Kisoihin seurasta osallistuivat:  Lauri Tolvanen, Akseli Korhonen, Kiira Tulkki, Johannes Kauppinen, Toni Muurman, Amelie Leijala ja Emilia Ruusu. Mukana oli myös Benjamin Kangas, mutta hänen kisansa päättyivät koulun liikuntatunnilla sattuneeseen jalkavammaan. Benjamin kävi kyllä kokeilemassa uintia, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Finaalipaikat jäi nyt saamatta!

Kisojen aikana myös sairastunut Lauri Tolvanen kuitenkin onnistui finaaleihin itsensä uimaan kolmessa lajissa. Vaasan uimahallissa hypättiin altaaseen seuraavissa lajeissa: 200su - 200ru ja 400sku.

Paras karsintasijoitus pojalle tuli 200m selkäuinnissa, jossa aika 2,27,11 oikeutti valtakunnallisilla tuloslistoilla 8. sijaan eli Lauri pääsi finaaleissa uimaan kuumassa erässä sellaista lajia, jonka ui elämänsä ensimmäistä kertaa syyskuussa Lappeenrannan Syysuinneissa.

Myös 400m sekauinnin finaalipaikan saavutus on mainitsemisen arvoinen, sillä tässä lajissa Lauri pystyi parantamaan vanhaa ennätystään peräti 14 sekuntia! Nyt aika oli 5.10,69.

Vaasan finaaleissa Laurin vauhti pysyi selkäuinnissa edelleen hyvänä, sillä aikaparannusta tuli karsinnoista vielä parisen sekuntia aikaan 2.25,46. Muut uimarit kuitenkin menivät hieman kovempaa eli lopullinen sijoitus tässä lajissa pojalle oli 11.  Samaan sijoitukseen Lauri ylsi myös 400m sekauinnissa. Kolmantena lajina uidussa 200m rintauinnissa sijoitus oli 14.

Muut karsinnoissa mukana olleet uimarit onnistuivat myös parantelemaan karsinnoissa ennätysaikojaan runsaasti. Liki 90% kisojen haminalaisstarteista päätyi ennätystulokseen. Tätä voidaan pitää uimareilta jo kovana tuloksena. Kokemusta haettiin ja sitä myös saatiin. Esim. vuoden kuluttua Emila Ruusu (11v) saattaa jo finaalipaikkoja lähennellä. Sen verran kovaa ikäluokan kärki on lähestynyt.

Pääkisojen lisäksi kilpauimarit kisailivat noin 1-2 kertaa kansallisissa kisoissa. Vuoden aikana haminalaisia uimareita esiintyi mm: Kotkan, Kouvolan, Lappeenrannan, Porvoon, Imatran ja Helsingin uima-altaissa. Menestystäkin tuli jälleen mukavasti!

Toivottavasti menestyskulku jatkuu myös vuonna 2018!

 

  1. Muu toiminta

 

  • Kilpauimarit leireilivät pääsiäisenä huhtikuussa Vierumäellä ja lokakuussa Tanhuvaarassa. Lokakuun leiri toteutettuiin yhteistyönä Haminan Ampumaseuran kanssa.
  • Haminan Energia muisti seuraa keväällä stipendeillä.
  • Seura järjesti aikuisille suunnatun uintitekniikkakurssin Ruissalon hallissa keväällä ja syksyllä Haminan hallissa. Kummallakin kurssilla oli osallistujia 12.
  • Kevätkauden lopuksi sekä ennen syyskauden alkua ohjaajille järjestettiin palaveri, jossa käytiin menneen / tulevan kauden tapahtumia sekä syksyllä jaettiin ohjausvuorot alkavalle uintikaudelle. Seura tarjosi palaverien yhteydessä ruuat ohjaajilleen.
  • Seuran järjestämässä Kevätriehassa toukokuussa oli paikalla liki 150 uimaria ja heidän vanhempiaan / sisaruksiaan. Kevätriehan ohjelmaan kuului luontopolku, iltapala (kanapasta + salaatit)) sekä lasten leikittämistä ohjaajien toimesta.
  • Elomarkkinoiden avajaiskulkueessa seura-aktiivit talkoilivat liikenteenohjaajina.
  • Seuran kotisivuille päivitettiin ajankohtaisia seurauutisia. Sivujen päivityksestä vastasi Santtu Pärssinen. Kotisivujen osoite on www.haminanuimaseura.fi.
  • Kesällä seuralle perustettiin Facebook-sivut
  • Seura jatkoi yhteistyötä uintivarustemyyjä TYR:in kanssa. TYR oli myymässä tuotteitaan seuran mestaruusuinneissa marraskuussa.
  • Seura muisti äkillisesti vappuna menehtyneen kirjanpitäjänsä Kirsi Karvosen omaisia adressilla. Kirsi huolehti ammattitaidolla seuran kirjanpidosta kymmenisen vuotta.