« Marraskuu 2019 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
        1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30  

HAMINAN UIMASEURAN SYYSTIEDOTE 2019

 

Tervetuloa mukaan 110-vuotiaan Haminan Uimaseuran uudelle toimintakaudelle 2019-2020!

Ilmoittautumiset on nyt suoritettu ja varsinainen uintikausi on ollut käynnissä viikon ajan.

Tänä vuonna seuran vuoroilla ui viikoittain jälleen noin 260 uimaria.

Yhden uuden ryhmän perustamisen myötä (su-aamun klo 11-12 ryhmä) pienen altaan ryhmiin on vielä muuta paikka vapaana(tilaa sunnuntailla ja arki-iltojen viimeisissä vuoroissa), mutta muuten seura on jälleen ääriään myöten täynnä.

Tähän kirjeeseen on koottu tietoa seurasta ja sen toiminnoista.

Vanhoille jäsenille se on lähinnä tuttua kertausta aikaisemmilta vuosilta, mutta nämä asiat on kuitenkin hyvä tietää. Mikäli kirjeen jäljiltä jokin asia jää epäselväksi, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä seuran toimihenkilöihin.

                                          

                                                                  JOHTOKUNTA

Puheenjohtaja                                           Santtu Pärssinen                 puh. 040-5134395

                                                                 santtu.parssinen@hamina.fi

Varapuheenjohtaja                                   Topi Pekkanen                    puh. 050-3089284

Sihteeri + jäsenasiainhoitaja                     Timmi Tuutti                       puh. 0400-341978

Jäsen                                                         Meri Hoikkala                     puh. 040-5093863

Jäsen                                                         Ville Tolvanen                    puh. 040-8613163

Johtokunta valitaan aina vuosittain helmikuussa pidettävässä vuosikokouksessa.

                    

                                                                 JÄSENMAKSU

Seuran jäsenmaksu on 110€ / kausi ja se peritään pankkisiirrolla.

Sisaralennus Uimaseuralla on 40€ eli sisarilta peritään jäsenmaksua 70€.

Syksyn jäsenmaksulomakkeet tulevat jakoon lokakuun puolen välin tienoilla. Ne jaetaan harjoitusvuorolle tultaessa.

Keväällä laskutuskuukausi on maaliskuu.

Jäsenmaksua ei korotettu vuodelle 2019. Lisäksi se pyritään pitämään samana myös vuonna 2020.

Kilpauimareiden jäsenmaksu on myös 50€/ kausi. Kilpauimarit maksavat seuralle myös erillistä valmennusmaksua (40€-60€) kuukausittain harjoitusmäärien mukaan.

Lisäksi he joutuvat ostamaan 220€ maksavan vuosikortin Haminan uimahallissa tapahtuvaa harjoittelua varten.

Vuosikortin johdosta seura ei joudu maksamaan ratamaksua kilpauimareiden harjoitusvuoroista. Kaikista muista harjoitusvuoroista kaupunki perii seuralta maksua.

Jäsenmaksu kattaa ohjatun toiminnan, ilmaisen sisäänpääsyn uimahalliin harjoitusvuoroilla sekä kaikki seuran muut toiminnot kuten Pikkujoulut / Kevätriehan. Pikkualtaan uimarit ovat myös vakuutettuja seuran puolesta.

 

                                                                    HALLILLA

Uimahalliin pääsee aina 15 minuuttia aiemmin, kun vuoro alkaa. Hallille saapumisen yhteydessä jaetaan rannekkeet.

Ranneke tulee aktivoida sisääntuloportissa, sillä muuten kaappia ei saa lukittua.

Mikäli aulassa ei ollut kukaan jakamassa rannekkeita, voitte ottaa sen portin päällä olevasta laatikosta!

Pukuhuonetiloissa lapset ovat vanhempien vastuulla, joten vanhempien toivotaan avustavan pienempiä uimareita, jos sille tarvetta on. Seuran resurssit eivät riitä pukuhuone- ja saunatilojen valvontaan. Lapsia avustamaan menevät siirtyvät pukutiloihin aulassa avoinna olevan lasiportin kautta. Heille ei jaeta rannekkeita. Pesutiloihin saakka avustamaan menevän on jätettävä päällystakit ja ulkojalkineet ehdottomasti pukuhuoneen puolelle. Huomioikaa myös muut uimarit.

Mikäli avustamaan menevä vanhempi on itse menossa myös uimaan, on hänen mentävä kassan kautta lunastamaan ranneke itselle.

Avustettavat lapset saavat mennä myös ns. ”väärälle puolelle” valmistautumaan harjoitukseen.

Tässä tapauksessa puoli valikoituu avustajan mukaan, ei uimarin.

Pikkualtaan ohjaajat noutavat aina uuden ryhmän naisten puolelta allastilaan johtavan tilan päästä. Tähän voi jäädä odottamaan ohjaajaa suihkun jälkeen.

Miesten puolelta lapsia ei noudeta, vaan sieltä pieneen altaaseen saapuvat uimarit, voivat nousta suoraan rappusia pitkin allastilaan ja jäädä odottamaan oman vuoronsa alkua pikkualtaan sivulla oleville penkeille.

Ison altaan uimarit voivat jäädä odottelemaan vuoron alkua altaan reunoille. Kumpaakin altaaseen saa siirtyä vasta, kun ohjaajat siihen luvan antavat.

Toivomme, että vanhemmat eivät puuttuisi varsinaiseen ohjaustoimintaan altaan äärellä, vaan antavat ohjaajien hoitaa sen.

Isonaltaan harjoituksissa pyritään opettelemaan eri uintilajien tekniikoita leikinomaisesti. Pienessä altaassa pääideana on uimataidon oppiminen. Opetuksen seuran ohjaajat pyrkivät tekemään leikin varjolla eli mitään totista altaan päästä päähän uimista seuran harjoitukset eivät ole.

Uimahallin järjestyssääntöjä on ehdottomasti noudatettava. Suihkussa ja saunassa ei saa olla uima-asussa, hallin tiloissa ei juosta jne.

Omat uimavarusteet kannattaa ehdottomasti nimetä, sillä viikoittain seuran vuorojen jälkeen on hukassa uimalaseja ym.

Ison altaan harjoitusten päätteeksi on lähes aina 10-15 minuuttia vapaata aikaa, jolloin saa uida altaassa, mitä vain itse haluaa. Myös lötköpötköjen ja isojen lauttojen käyttö on aina tällöin sallittua. Vapaa-aikaa valvotaan ohjaajien toimesta. Vapaa-ajalla saa mennä myös terapia-altaan puolelle.

Volttien hyppääminen seuran harjoituksissa on kielletty.

Harjoituksen päättyessä ohjaajat ilmoittavat asian uimareille, että vuoro päättyy ja olisi aika siirtyä sauna- ja pukuhuonetiloihin. Seuran vuoron päättyessä lapsi saa jäädä altaille ainoastaan siinä tapauksessa, että vanhemmat ovat mukana uimassa. Muussa tapauksessa allastiloista pitää poistua. Pois lähtiessään lapset tulevat pukuhuoneesta omaan tahtiin ja tällöin toisilla saattaa kestää tämä yllättävän kauan.

 

                                            SUNNUNTAIN PIKKUALLASRYHMÄT

Linnoituksen uimahalli sulkeutuu sunnuntaisin klo 17.00. Tämä tarkoittaa sitä, että myös uimahallin ovet sulkeutuvat tällöin. Se aiheuttaa pietä säätöä sunnuntain pikkualtaan ryhmiin tuleville ja hakijoille:

Pääsette halliin klo 17.00 jälkeen ainoastaan pääovista eli pihan puoleisen parkkipaikan puiset ovet ovat suljettuja. Myös sulkemisajan jälkeen poistuminen hallista tapahtuu aina liukuovien kautta.

Teille tullaan avaamaan ovi seuran puolesta noin klo 17.25 ja 18.25, jotta pääsette lapset tuomaan /  hakemaan.

Toki aulassa olevat vanhemmat voivat avata ovia myös toisilleen. Liukuovet avautuvat oven vieressä seinässä olevasta valkoisesta kytkimestä.

Ulospääsy hallista onnistuu aina kytkintä painamalla.

 

                                                                  OHJAAJAT

 

Uimarit on jaettu ratoihin ensimmäisellä varsinaisella harjoituskerralla. Tällä radalla he sitten harjoittelevat koko kauden lävitse saman koulutetun ohjaajan / ohjaajien alaisuudessa. Pikkualtaasta isoon siirtyvät menevät radalle yksi.

 2-3 radoilla ovat taitavammat / vanhimmat uimarit, jotka pärjäävät jo ilman reunan läheisyyttä.

He pystyvät ottamaan tarvittaessa kiinni rataköydestä.

Osalla radoista ohjaajia on kaksi, mikä lisää turvallisuutta huomattavasti. Radalla yksi, missä uivat mm. kaikki pikkualtaasta siirtyneet vesipedot, ohjaajia on kaksi tai jopa kolme.

Seuran ison altaan ohjaajat vuoroittain ja radoittain:

klo 17.45-18.45 (kolme rataa käytössä)

  1. rata: Vanessa Niukkanen, Sini Moilanen ja Tatu Toivonen
  2. rata: Rasmus Hämäläinen ja Julia Rönkä
  3. rata: Scarlet Ström

Torstai 1 klo 17.45-18.45 (kolme rataa käytössä)

  1. rata: Sini Moilanen, Verna Haaja ja Rasmus Hämäläinen
  2. rata: Julia Rönkä ja Annika Vuorinen
  3. rata: Mari Teittinen

Torstai 2 klo 18.45-19.45 (kolme rataa käytössä)

  1. rata: Verna Haaja ja Julia Rönkä
  2. rata: Sini Moilanen ja Mari Teittinen
  3. rata: Santtu Pärssinen

Sunnuntai klo 11.00-12.00 (kaksi rataa käytössä)

  1. rata: Liina Kekäläinen  ja Verna Haaja
  2. rata: Rasmus Hämäläinen ja Heta Haaja

 

Pienen altaan ryhmät:

Maanantai:   Eva-Maria Haaja, Hanna Lahtela ja Annika Vuorinen

                      Apuohjaajana kahdella viimeisellä vuorolla: Taru Toivonen

Torstai           Scarlet Ström ja Meri Hoikkala klo 17.45 ja 18.30 aloittavat ryhmät

                      Scarlet Ström ja Annika Vuorinen klo 19.15 aloittava ryhmä

                      Apuohjaajana torstain vuoroilla toimii: Juho Ylä-Kotola

                     

 Sunnuntai

                        Klo 11.00-12.00

Scarlet Ström ja Rosa Garces

                          Apuohjaajana: Juho Yläkotola

 

                         Klo 16.15-18.30

                         Scarlet Strön, Rosa Garces ja Hanna Lahtela

                          Apuohjaajana kaikilla vuoroilla: Sanni Kaukonen

                          Apuohjaajana klo 17.45 alkavalla vuorolla: Matilda Suikkanen

Pienestä altaasta käytössämme on maanantaisin, torstaisin ja sunnuntai aamupäivisin aina puolet. Sunnuntain iltapäivän vuorolla on käytössä koko allas.

 

Ohjaajien puhelinnumerot:

Pienen altaan ryhmät:     

                     

                     

                      Eva-Maria Haaja                 041-5022676

                      Scarlet Ström                      044-0453533

                      Hanna Lahtela                    040-5706344

                      Meri Hoikkala                     040-5093863

                      Rosa Garces                        045-1208611

                      Annika Vuorinen                040-0171051

 

Iso allas       

                     

                      Heta Haaja                          044-3063811

                      Verna Haaja                        044-9996118

                      Scarlet Ström                      044-0453533

                      Mari Teittinen                     040-7266565

                      Annika Vuorinen                040-0171051

                      Vanessa Niukkanen            040-5946600

                      Sini Moilanen                     044-5666125

                      Julia Rönkä                         044-9995005

                      Liina Kekäläinen                044-2116544

                      Taru Toivonen                    044-9746328

                      Rasmus Hämäläinen           040-3568560

                      Santtu Pärssinen                 040-5134395

 

Varsinaisten ohjaajien ollessa estyneitä harjoitukset vetää tuuraaja. Joskus kuitenkin voi käydä niin, että tuuraajaa ei saada. Tällöin jokin ohjaajista ohjaa kahta rataa yhtä aikaa.  

Ohjaajatilanne on seuralla tällä hetkellä varsin hyvä, joten tällaisiin tilanteisiin tuskin joudutaan.

Pienimmistä uimareista koostuva 1. rata ei koskaan kuitenkaan ole ilman omaa ohjaajaa.

 

                                            SYKSYLLÄ TAPAHTUVAA

Seuran mestaruusuinnit uidaan ison altaan ryhmien osalta sunnuntaina 24.11.2019 Linnoituksen uimahallissa alkaen klo 17.00. Samana päivänä uivat myöskin sunnuntain pienen altaan ryhmät.

Ison altaan uimarit uivat kisansa aikataululapun mukaisesti, joka laitetaan jakoon marraskuun alkupuolella. Aikataulu laitetaan myös nettisivuille sekä Facebook-sivulle.

Maanantain ja torstain pikkuallasryhmät uivat mestaruusuintinsa omilla vuoroillaan seuraavalla viikolla eli he uivat ma 25.11. ja to 28.11.

Seuran toimintaperiaatteisiin kuuluu palkita kaikki osallistujat. Nämä palkinnot jaetaan pikkujouluissa viikolla 51. Pikkujoulupaikkana toimii tänäkin vuonna todennäköisesti liikuntahalli.

Tarkka päivämäärä ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Seuran pikkujoulut on tarkoitettu koko perheelle ja niissä jaetaan kaikki kierto- ja tunnustuspalkinnot.

Seuran kaikki tiedotteet jaetaan aina harjoitusvuoroilla sisään tultaessa.

Tiedotteet ovat myös aina esillä hallilla harjoitusten aikana. (Allastiloihin johtavan portin päällä.)

Ota siitä vaan rohkeasti ellet ole omaasi saanut. 

Tiedotteet laitetaan myös seuran kotisivuille www.haminanuimaseura.fi ja osa myös Facebook-sivuille.

 

                                                      POISSAOLOT

 

Kysyntä Haminan Uimaseuran harjoitusvuoroille on läpi vuoden varsin vilkasta.

Johtokunta on päättänyt, että mikäli uimari on ilmoittamatta pois harjoituksista 1,5 kuukautta, hänen paikkansa vapautetaan jollekin muulle innokkaalle uimarille. Eli jos tiedätte etukäteen, että uimari joutuu olemaan poissa pidempiä jaksoja, olisi mukavaa, jos ilmoittaisitte asiasta myös seuralle. Tällöin uimarin paikkaa ei vapauteta muille.

Yksittäisten (1-4 kertaa peräkkäin) kertojen poissaoloja ei tarvitse ilmoittaa! Myös jäsenmaksun maksamatta jättäminen estää seuran toiminnassa mukana olemisen.

 

                                                   OSOITETIEDOT

Jos osoitteenne muuttuu, niin ilmoittakaa uusi osoitteenne myös seuralle. Näin saat varmasti jäsenposti perille. Seura ei vastaa siitä, jos esimerkiksi syksyn 2020 ilmoittautumiskirje jää saapumatta sen takia, että seuralla on vanhat osoitetiedot. Jos seuralla on tiedossa sähköpostiosoite, postit saapuvat siihen. Osoitemuutokset voi ilmoittaa Santulle osoitteeseen: santtu.parssinen@hamina.fi.

 

                                    JOULUTAUKO / KEVÄTKAUDEN ALOITUS

Harjoitukset pyörivät tauotta sunnuntaihin 15.12. saakka.

Sen jälkeen pidetään kolmen viikon mittainen joulutauko.

Uudestaan vuorot alkavat tammikuussa viikolla 2 (alkaen torstaista 10.1.2019) kestäen toukokuun puoleen väliin.

 

Syksyn ainoa tiedossa oleva vuoronperuutus on torstaina 5.12. eli itsenäisyyspäivänaattona uimahalli sulkeutuu normaalia aiemmin. Tällöin ei ole siis seuran torstai-illan vuoroja.

Koulujen syyslomalla (21.-25.10.18) seura ei ole tauolla, vaan kaikki harjoitusvuorot pidetään normaalisti. Samoin toimitaan maaliskuun alussa olevalla hiihtolomalla.

 

                                            OHJAAJAKSI / KILPAUIMARIKSI?

Jos jollakulla on intoa ryhtyä Uimaseuran ohjaajaksi joko pieneen tai isoon altaaseen, niin ottakaa yhteyttä Santtuun. Seura kustantaa uusille ohjaajille kaikki koulutuskulut sekä maksaa jokaisesta ohjaustunnista pientä korvausta. Nyt lokakuussa ohjaajakoulutus järjestetään Haminassa eli nyt se pystyisi suorittamaan helposti.

Jos jotakuta alkaa kiinnostaa kilpauimarin ura, niin tässäkin tapauksessa yhteys seuraan ja asiasta kerrotaan lisää. HaUS:n kilpauintiryhmään vaaditaan vähintään 10 vuoden ikää, hyvää uimataitoa ja paljon sisukkuutta, sillä kilpauimarin harjoittelu ei ole sieltä helpoimmasta päästä.

 

Iloista uintikautta 19-20 kaikille!

 

T: HaUS:n johtokunta

 

PS.  Aikuisten uintitekniikkakurssi alkaa jälleen 2.10. Linnoituksen uimahallilla.

Ilmoittautua voi jo nyt Santulle, jos on innokkuutta oppia uimaan oikein.

Tarkempi kutsu löytyy mm. kotisivuilta, facebookista ja uimahallin ilmoitustaululta!